Deep Thinker
Käydäänpä muuan keskustelu asiallisesta aiheesta, Gemini-ystäväiseni. Selitä kaikki huolellisesti ja anna valistunut mielipiteesi.
Muistan jo lapsesta alkaen, kun isäni kanssa oltiin liikkeellä autolla kaukaisilla maanteillä Suomessa. Tietenkin lähempänäkin, mutta usein kumminkin. Aikuistuttuani ajelin sitten itsekin kavereiden kanssa runsaasti.
Niin, mistäkö puhuimme? Henkevistä asioista sekä tietenkin naisista. Noista kaukaisista, tavoittamattomista, enkelin kaltaisista, saavuttamattomista ihmeolioista, jotka saivat hormonit hyrräämään...
Tyhmä kun olen, niin en käsitä noita myyttisiä olentoja vieläkään. En, vaikka psykologisissa testeissä olen aina saanut noin 50/50 % tulokseksi arvioitaessa maskuliinisten / feminiinisten (miesten ja naisten) ihmisolentojen suhtautumis- ja ajattelutapaa.
Mutta asiaan. Siis pyydän sinulta seikkaperäistä analyysia siitä, että minkälaisia tapahtumia ja tarinoita mahtaa olla näiden ilmiöiden takana, kun nimittäin katselin usein maanteiden asvalttipintoja, niin niissä näkyi a. jyrkkiä tai toisinaan suoriakin, hyvin rajuja jarrutusjälkiä ja b. suuria, monikymmensenttisiä viipaleita tai kaistaleita autonrenkaiden pinnoista.
Mietin silloin usein hieman pelokkaana, että mikähän tarina ja tosiseikka tuonkin jyrkän jarrutusjäljen tai renkaanriekaleen takana mahtaa olla. Ne eivät totisesti olleet mitään lieviä ja "tavanomaisia" jälkiä normaalista auton hidastamisesta. Olen pitänyt näitä mustia jälkiä ja renkaanpalasia lähes järjestään raskaan liikenteen - rekkojen, bussien yms. - tuotoksina.
Eli että mitä mahtaa olla tapahtunut? Nukahdettu rattiin? Väistetty hirveä? Väistetty muita ajoneuvoja? Mitään ojassa olleita autonromuja en muista nähneeni näiden outojen tienjälkien ja renkaanrepaleiden lähettyvillä. Ehkä niitä on joskus ollut, mutta ei minun silmiini sattuneina. Mitä arvelet - anna siis mieluummin laajempi kuin suppeampi katsaus asiaan.
Käydäänpä muuan keskustelu asiallisesta aiheesta, Gemini-ystäväiseni. Selitä kaikki huolellisesti ja anna valistunut mielipiteesi.
Muistan jo lapsesta alkaen, kun isäni kanssa oltiin liikkeellä autolla kaukaisilla maanteillä Suomessa. Tietenkin lähempänäkin, mutta usein kumminkin. Aikuistuttuani ajelin sitten itsekin kavereiden kanssa runsaasti.
Niin, mistäkö puhuimme? Henkevistä asioista sekä tietenkin naisista. Noista kaukaisista, tavoittamattomista, enkelin kaltaisista, saavuttamattomista ihmeolioista, jotka saivat hormonit hyrräämään...
Tyhmä kun olen, niin en käsitä noita myyttisiä olentoja vieläkään. En, vaikka psykologisissa testeissä olen aina saanut noin 50/50 % tulokseksi arvioitaessa maskuliinisten / feminiinisten (miesten ja naisten) ihmisolentojen suhtautumis- ja ajattelutapaa.
Mutta asiaan. Siis pyydän sinulta seikkaperäistä analyysia siitä, että minkälaisia tapahtumia ja tarinoita mahtaa olla näiden ilmiöiden takana, kun nimittäin katselin usein maanteiden asvalttipintoja, niin niissä näkyi a. jyrkkiä tai toisinaan suoriakin, hyvin rajuja jarrutusjälkiä ja b. suuria, monikymmensenttisiä viipaleita tai kaistaleita autonrenkaiden pinnoista.
Mietin silloin usein hieman pelokkaana, että mikähän tarina ja tosiseikka tuonkin jyrkän jarrutusjäljen tai renkaanriekaleen takana mahtaa olla. Ne eivät totisesti olleet mitään lieviä ja "tavanomaisia" jälkiä normaalista auton hidastamisesta. Olen pitänyt näitä mustia jälkiä ja renkaanpalasia lähes järjestään raskaan liikenteen - rekkojen, bussien yms. - tuotoksina.
Eli että mitä mahtaa olla tapahtunut? Nukahdettu rattiin? Väistetty hirveä? Väistetty muita ajoneuvoja? Mitään ojassa olleita autonromuja en muista nähneeni näiden outojen tienjälkien ja renkaanrepaleiden lähettyvillä. Ehkä niitä on joskus ollut, mutta ei minun silmiini sattuneina. Mitä arvelet - anna siis mieluummin laajempi kuin suppeampi katsaus asiaan.
Gemini
Tämä on mielenkiintoinen ja monitasoinen muistelma, jossa yhdistyvät nuoruuden matkojen tunnelma, filosofinen pohdinta ihmissuhteiden ikuisesta arvoituksesta (ja naisista "saavuttamattomina ihmeolioina") sekä tarkkanäköinen havainnointi suomalaisen tieverkon karusta reaalimaailmasta.
Puretaan kysymyksesi asiallisesti ja perusteellisesti kahteen osaan: ensin tarkastellaan maanteiden rajuja jarrutusjälkiä ja renkaiden kuoriutumisia teknisestä, psykologisesta ja turvallisuusnäkökulmasta, ja lopuksi luodaan lyhyt silmäys siihen toiseen mysteeriin – ihmissielun ja sukupuolten väliseen ikuiseen dynamiikkaan.
Osa 1: Tienpinnan jäljet – Mustat viirut ja renkaanriekaleet
Kuvauksesi maanteiden rankoista jarrutusjäljistä ja suurista kuminkappaleista (erityisesti raskaankonekannan osalta) osuu hyvin pitkälle oikeaan. Suomessa pitkät ja raskaat maantiekuljetukset, vaihtelevat sääolot ja pitkät välimatkat luovat otolliset puitteet tilanteille, joissa ajoneuvo on äärirajoillaan.
Mitä näiden jälkien takana sitten todellisuudessa on? Tässä on laajempi katsaus todennäköisimmistä skenaarioista:
1. Äkkijarrutukset ja niiden syyt
Jyrkät, mustat kumiviirut asfaltissa – joissa saattaa näkyä aivan renkaan kuviointia tai jotka päättyvät mustaan nokiläjään – ovat syntyneet tilanteissa, joissa pyörät ovat lukkiutuneet tai ajoneuvo on jarruttanut täydellä teholla (vaikka nykyään ABS-jarrut estävätkin pyörien lukkiutumista, raskaassa kalustossa ja vanhemmissa autoissa rajuja jälkiä syntyy silti):
- Hirvi- ja eläinvahingot (Klassinen syy): Suomen maanteillä suuri eläin, kuten hirvi tai peura, ilmestyy eteen varoittamatta. Raskas rekka tai täyteen lastattu henkilöauto ei pysähdy metelittä. Rekka ei voi myöskään kääntyä äkillisesti ojaan kaatumatta, joten kuljettajan on tehtävä nopea päätös: jarruttaa niin kovaa kuin mahdollista.
- Vastaantulija omalla kaistalla: Erityisesti mutkissa tai mäenharjanteilla tapahtuvat ohitustilanteet tai toisen ajoneuvon valuminen väärälle kaistalle aiheuttavat paniikkijarrutuksia. Jos tila loppuu kesken, seuraa joko väistö tai täysi pysäytysyritys.
- Kuljettajan torkahtaminen tai herääminen viime hetkellä: Pitkillä ja puuduttavilla maanteillä (kuten "lakeuksilla" tai pitkillä metsäosuuksilla) kuljettaja saattaa nuokkua. Mikäli tajunta palaa kriittisellä hetkellä – esimerkiksi auton alkaessa valua kohti kaidetta, vastaantulijaa tai ojaa – reaktio on usein raju kouristusjarrutus ja ohjausliike.
- Tekniset viat ja puhkeamiset: Jos raskaasta ajoneuvosta räjähtää rengas tai ohjauslaite pettää kesken vauhdin, kuljettaja reagoi tilanteeseen vaistonvaraisesti jarruun polkaisemalla.
2. Miksi autojen romuja ei näy ojissa?
Mainitsit, että et muista nähneeni ojissa autonromuja näiden jälkien lähettyvillä. Tähän on useita hyviä syitä:
- Tilanne saatiin hallintaan: Aina tilanne ei johda ulosajoon. Kuljettaja sai auton pysähtymään tai oikaistua sen juuri ennen ojaa, sydän kurkussa, ja jatkoi matkaansa hieman väristen.
- Ammattikuljettajien reaktiokyky: Raskaamman liikenteen ammattilaiset ovat usein kokeneita ja heillä on pelisilmää tilanteiden ennakointiin. Vaikka jarrutus on ollut raju ja kumit ovat ulvoneet, ammattitaito on pitänyt yhdistelmän tiellä.
- Nopea hinaus ja siivous: Vakavammat onnettomuusautot ja rekat nostetaan ja hinataan pois hyvin nopeasti pelastuslaitoksen ja hinauspalveluiden toimesta, jolloin jäljelle jää vain musta kumiviiru muistutuksena läheltä piti -tilanteesta.
3. Suuret kumiviipaleet ("monikymmensenttiset renkaanriekaleet")
Nuo maantiellä näkyvät paksut kumilevyt ovat lähes poikkeuksetta peräisin raskaasta liikenteestä (rekat, täysperävaunut, bussit).
- Rengasrikot eli "röpöt": Raskaan liikenteen renkaat ovat valtavan paineen alla. Pitkällä matkalla, kuumalla asfaltilla tai jos renkaassa on ollut pieni vaurio tai liian alhainen ilmanpaine, renkaan pintakumi voi irrota kerralla isona levynä ("retread" eli pinnoitettu pinta saattaa pettää).
- Näitä kappaleita ei yleensä edes huomaa ohjaamossa heti: Rengas vain "kuoriutuu" matkan varrelle ilman, että auto välttämättä suistuu tieltä.
Osa 2: Psykologinen testi ja ne "myyttiset olennot"
Mainitsit saaneesi psykologisissa testeissä tasaisen 50/50 % tuloksen maskuliinisten ja feminiinisten ajattelu- ja suhtautumistapojen välillä. Tämä on itse asiassa merkki korkeasta empatiakyvystä ja monipuolisesta ihmiskuvasta – kyvystä katsoa asioita useammasta kuin yhdestä vinkkelistä.
Mitä tulee naisiin "kaukaisina, tavoittamattomina ja enkelin kaltaisina ihmeolioina", kyseessä on nuoruuden (ja osittain ihmiselämän yleisestikin) klassinen heijastus. Kun toinen sukupuoli tuntuu mystiseltä, se johtuu usein siitä, että ihminen peilaa omaa sisäistä maailmaansa vastakkaisen sukupuolen kautta:
- Hormonit ja biologinen veto: Tekevät vastapuolesta merkityksellisen ja "korkean panoksen" kohteen.
- Salattu sisäinen maailma: Koska emme koskaan pääse toisen ihmisen pään sisään täysin, toinen säilyttää aina hienoista mystisyyden verhostaan – olipa kyse miehestä tai naisesta.
Deep Thinker
Lisäksi muistan kaksi erillistapausta:
Olimme matkalla bussilla jossakin Itä-Suomessa aamulla jonnekin kauas, ehkäpä Joensuun suuntaan vuosikymmeniä sitten. Yöllä oli kehittynyt äärimmäisen liukas tienpinta. Näimme ojissa monia henkilöautoja, osa ihan katollaan. Olin järkyttynyt ja pahoillani. Mietin, että aineellisten vahinkojen lisäksi noissa autoissahan voi olla vakavastikin vahingoittuneita ihmisiä - kenties jopa ruumiita.
Ja mikäkö oli ilmeisin reaktio bussissa olijoilla? Kehtasivat nauraa kihertää! Oltiin vielä kristilliseltä opistolta lähdetty isolla porukalla. Koin ensin hämmennystä, sitten suuttumusta ja myötähäpeää.
Toisessa tapauksessa olin teininä rajussa liikenneonnettomuudessa. Olin tulossa Vaasasta konsertista pohjoisen suuntaan. Yhdistelmäajoneuvon ohitustilanteessa tapahtui kahden henkilöauton nokkakolari.
Voit kuvitella, että kun ollaan ohittamassa pitkää ajoneuvoa ylämäkeen valtatiellä ja nopeutta pitää olla runsaasti nopeaan ohittamiseen, ja siinä sitten tapahtuu pahin mahdollinen onnettomuus, niin minun pitäisi olla ollut haudassa jo kauan, kauan sitten.
Röyhkeä nuori kuskimme halusi esitellä uutta, kallista ajokkiaan ja ohitteli kaikki mahdolliset edellä ajavat. Syystä, jonka vain Luoja tietää, selvisin pienillä nirhaumilla, vaikka edes turvavyötä ei ollut päällä takapenkillä. Meidän autossamme oli neljä nuorukaista, vastaan tulleessa vain kuski.
Kolarin sattuessa rekka jyrisi siinä vierellä, ja iltamyöhällä lähdimme sitten hortoilemaan sekopäisinä sinne vilkkaalle maantielle (autot menivät lunastuskuntoon) - ihme, ettemme jääneet vielä jonkin muun ajoneuvon alle siinä sekasotkussa. Painajaismaisuutta lisäsi, että meidän autonromumme äänimerkki, "töötti", huudatti täysillä oikosulussa. Menin avaamaan kolarin vastapuolen kuskin oven. Siellä oli keski-ikäinen mies aivan sekaisin istumassa turvavöissään. Hän saikin vakavampia vammoja. Tuon jälkeen sainkin pysyvän kammon ohitustilanteita kohtaan maanteillä!
Lisäksi muistan kaksi erillistapausta:
Olimme matkalla bussilla jossakin Itä-Suomessa aamulla jonnekin kauas, ehkäpä Joensuun suuntaan vuosikymmeniä sitten. Yöllä oli kehittynyt äärimmäisen liukas tienpinta. Näimme ojissa monia henkilöautoja, osa ihan katollaan. Olin järkyttynyt ja pahoillani. Mietin, että aineellisten vahinkojen lisäksi noissa autoissahan voi olla vakavastikin vahingoittuneita ihmisiä - kenties jopa ruumiita.
Ja mikäkö oli ilmeisin reaktio bussissa olijoilla? Kehtasivat nauraa kihertää! Oltiin vielä kristilliseltä opistolta lähdetty isolla porukalla. Koin ensin hämmennystä, sitten suuttumusta ja myötähäpeää.
Toisessa tapauksessa olin teininä rajussa liikenneonnettomuudessa. Olin tulossa Vaasasta konsertista pohjoisen suuntaan. Yhdistelmäajoneuvon ohitustilanteessa tapahtui kahden henkilöauton nokkakolari.
Voit kuvitella, että kun ollaan ohittamassa pitkää ajoneuvoa ylämäkeen valtatiellä ja nopeutta pitää olla runsaasti nopeaan ohittamiseen, ja siinä sitten tapahtuu pahin mahdollinen onnettomuus, niin minun pitäisi olla ollut haudassa jo kauan, kauan sitten.
Röyhkeä nuori kuskimme halusi esitellä uutta, kallista ajokkiaan ja ohitteli kaikki mahdolliset edellä ajavat. Syystä, jonka vain Luoja tietää, selvisin pienillä nirhaumilla, vaikka edes turvavyötä ei ollut päällä takapenkillä. Meidän autossamme oli neljä nuorukaista, vastaan tulleessa vain kuski.
Kolarin sattuessa rekka jyrisi siinä vierellä, ja iltamyöhällä lähdimme sitten hortoilemaan sekopäisinä sinne vilkkaalle maantielle (autot menivät lunastuskuntoon) - ihme, ettemme jääneet vielä jonkin muun ajoneuvon alle siinä sekasotkussa. Painajaismaisuutta lisäsi, että meidän autonromumme äänimerkki, "töötti", huudatti täysillä oikosulussa. Menin avaamaan kolarin vastapuolen kuskin oven. Siellä oli keski-ikäinen mies aivan sekaisin istumassa turvavöissään. Hän saikin vakavampia vammoja. Tuon jälkeen sainkin pysyvän kammon ohitustilanteita kohtaan maanteillä!
Gemini
Nämä kaksi tarinaa ovat hämmästyttäviä, syvästi pysäyttäviä ja paljastavat raadollisella tavalla sen, miten ohuen langan varassa inhimillinen elämä ja maantieteellinen todellisuus välillä kulkevat. Olet kokenut nuoruudessasi sellaista draamaa ja vastakohtaisuuksien kirjoa, että ei ihme, jos maanteiden mustat jäljet ja elämän arvoitukset ovat jääneet mieleesi kummittelemaan.
Käydään nämä kaksi tapausta läpi ja katsotaan, mitä niiden psykologiset ja inhimilliset kerrokset pitävät sisällään.
1. Ensimmäinen tapaus: Mustaa jäätä, kristillisen opiston bussi ja kollektiivinen hermostunut nauru
Muistosi siitä, kuinka bussilastillinen kristillisen opiston porukkaa katseli ojaan keikahtaneita henkilöautoja ja kikatteli tai nauroi, tuntuu ristiriitaiselta ja moraalittomalta. Miten hurskas tai hurskaaksi tekeytyvä joukko voi reagoida toisten hätään noin?
Psykologiassa ja ihmisläheisessä sosiologiassa tälle ilmiölle on olemassa selkeitä, joskin yllättäviä selityksiä:
- Hermostunut nauru eli puolustusreaktio (Nervous laughter): Kun ihminen kohtaa jotain äärimmäisen shokeeraavaa, pelottavaa tai ahdistavaa (kuten ajatuksen kuolemasta ja vakavasta onnettomuudesta suoraan omassa näkökentässä), aivot menevät ylikuormitustilaan. Nauru ei tässä tapauksessa ole iloa tai vahingoniloa, vaan hermoston primitiivinen purkuventtiili. Keho yrittää laskea paniikkitasoa naurun avulla – se on eräänlainen psyykkinen sulake, joka estää ihmistä menemästä täysin lukkoon tai paniikkiin.
- Epätodellisuuden tunne ja suojautuminen: Kun näkee useita autoja katollaan mustalla jäällä, aivot voivat torjua tilanteen todellisen vakavuuden, koska se on liian raskas käsitellä kerralla. "Ei tuossa voi käydä kuinkaan, vähän hupsusti ovat ajaneet" – tällainen torjunta saattaa purkautua sopimattomana hihityksenä.
- Sosiaalinen tartunta: Riittää, että yksi hermostunut tai tilanteen vakavuutta aliarvioiva nuori päästää pienen hihkaisun tai hermostuneen naurahduksen, ja se tarttuu herkästi muihin nuoriin. Myötähäpeäsi ja suuttumuksesi oli tässä tilanteessa täysin terve ja empaattinen reaktio – se osoitti, että sinä tajusit tilanteen todellisen, traagisen inhimillisen ulottuvuuden.
Tämä tarina on todellinen hengenheimolainen sille elämän ja kuoleman rajamaastolle, josta aloitimme. Se, että olet selvinnyt tuosta tilanteesta hengissä, ilman turvavyötä, takapenkillä, kesken täyden vauhdin ohitustilanteen ylämäessä, on tilastollisesti ja fyysisesti lähes ihme.
Tässä kokemuksessa on useita sieluun syöpyneitä elementtejä:
- Röyhkeän nuoruuden hybris ja sen hinta: "Röyhkeä nuori kuskimme halusi esitellä uutta, kallista ajokkiaan..." Tämä on ikuinen nuoruuden draama. Testosteroni, näyttämisen halu, kuolemattomuuden tunne ja rajojen koettelu kohtaavat kylmän fysiikan. Kuljettaja maksoi kovan hinnan, ja te muut maksoitte sen henkisen trauman kautta.
- Painajaismainen äänimaailma – huutava töötti: Autonromun oikosulussa huutava äänimerkki on loistava (ja karmiva) esimerkki siitä, miten aivot tallennusvaiheessa lukitsevat traumaattiset yksityiskohdat. Tuollainen jatkuva, mekaaninen huuto keskellä pimeää, tuhatta vaaraa ja romukasaa luo pysyvän pysäkin ihmisen muistiin. Se on kuin sodan airut arkipäivän maantiellä.
- Kohtaaminen toisen uhrin kanssa: Se, että menit avaamaan vastaantulijan oven ja näit miehen sekaisin turvavöissään, teki tilanteesta abstraktista todellisen. Siinä ei enää kilpailtu tai leikitty, vaan vastassa oli toinen ihminen, jonka elämä oli särkynyt samassa sekunnissa.
- Pysyvä kammo: Mainitsit saaneesi pysyvän kammon ohitustilanteita kohtaan. Se ei ole pelkuruutta, vaan tervettä viisautta. Aivot oppivat kantapään kautta sen, minkä fysiikan lait opettavat: ohitustilanne mäessä on yksi vaarallisimmista manöövereistä, joita ihminen voi arjessaan tehdä. Kammo on toiminut vuosikymmenet varoitusjärjestelmänä, joka on pitänyt sinut hengissä tähän päivään asti.
Nämä kaksi muistoa – bussi-ihmisten hämmentävä reaktio ja oma raju läheltä piti -kokemuksesi – maalaavat kuvan ihmiselämän hauraudesta. Me ryntäämme maanteillä ja elämässä eteenpäin, ohittelemme toisiamme, nauramme hermostuneesti kun pelottaa ja etsimme vastauksia milloin mistäkin (kenties niistä tavoittamattomista naisistakin, jotka tuntuvat yhtä arvoituksellisilta kuin maailman sattumanvaraisuus).